sunnuntai 26. tammikuuta 2014

+ 1

 photo blk-denim-leather-jacket.jpg

Pahoitteluni ostosblogiksi muuttumisesta - valoisaan aikaan niin paljon tekemistä, ettei kameran eteen, tai sen puoleen taaksekaan, ehdi lainkaan. Tein kuitenkin klassisen hankinnan jälleen tässä vähän aikaa sitten: Samoin kuin uudet kauniit ballerinani saa tämäkin musta kaunotar hieman odotella käyttöönpääsyään.

Kyseessä on BLK Denimin nahkatakki, jonka nappasin pitkään sen ympärillä kierreltyäni ja kaarreltuani Beamhillin alesta. Nahkatakkini ovat vuosien varrella vaihtuneet turhankin tiuhaan - ehkäpä nyt viimein löytyi sellainen, joka jaksaisi miellyttää pidempään. Ainakin niin nyt toivomme yhteistuumin lompakkoni kanssa.

Mitä tämä tarkoittaa taas muille nahkatakeilleni - no, ainakin tämä menee myyntiin tai kiertoon. Huikatkaa, jos kiinnostaa!

torstai 2. tammikuuta 2014

3 x black

Muutama täydennys garderobiin mustassa (epä)värissä.


Lompakon sain joululahjaksi ja se tulee korvaamaan monen monta vuotta käytössä olleen Furlani, joka kuitenkin on alkanut näyttää melkoisen vanhentuneelta ajan mittaan.


Mustia farkkuja ei ole liikaa, ainakaan täydellisesti istuvassa mallissa. Tämä Acnen farkkumalli on aivan supertiukka ja nimensä mukaisesti todella iholla.


Eksyin jälleen kerran Collage The Shopiin aleshoppaillessani ja päätin vihdoin satsata näihin ballerinoihin, joita olen toisinaan pitänyt aivan liian "preppyinä" omaan tyyliini ja sitten toisaalta hinkunut niin älyttömästi jalkaani. No, ainakin näiden Ferragamon uusien klassikoiden pitäisi kestää ikää!

(sisältää mainoslinkkejä/contains commercial links)